Sanojen voima

Kirjoittaja: SR

Sanojen voima ”Jos joku luulee palvelevansa Jumalaa mutta ei hillitse kieltään, hän pettää sydämensä ja hänen jumalanpalveluksensa on turha.” (Jaak. 1:26)

Psalmissa 64 Daavid rukoilee Jumalaa pelastamaan hänet – mutta ei niiltä, jotka voisivat vahingoittaa häntä fyysisesti, vaan juonittelijoilta ja pahan puhujilta. Hän kirjoittaa heistä näin: ”He hiovat kielensä kuin miekan, suuntaavat katkeran puheensa kuin nuolen” (Ps. 64:4). Kielellä on valtava voima. Sanoillaan Jeesus antoi synnit anteeksi, paransi sairaita ja jopa herätti kuolleita.

Yhdessä hetkessä voimme sanoillamme rohkaista toisia tai aiheuttaa heille suurta vahinkoa. Daavid kutsui häntä vastaan juonittelevia ihmisiä ”pahantekijöiden riehuvaksi joukoksi” (Ps. 64:3). Vaikka Daavid puhui joukosta, kyse oli todennäköisesti vain muutamista ihmisistä. Ainakin minusta on monesti tuntunut siltä, kun olen joutunut pahojen puheiden kohteeksi. Kaikilla meillä on tarve kuulua johonkin joukkoon ja tietää olevamme rakastettuja ja arvostettuja. Siksi sanat voivat tehdä niin paljon vahinkoa. Toivon, että sinä tiedät olevasi hyväksytty. Riippuvuus siitä voi kuitenkin olla myös haitallista, sillä monesti meidän täytyy tehdä valintoja, jotka eivät lisää suosiotamme. Kenties olet haavoittunut sydänjuuriasi myöten pahojen puheiden takia. Tai ehkä sinä olet se, joka on sivaltanut toisia. Ainoa tapa jatkaa eteenpäin on antaa ja pyytää anteeksi .

Rakas Jumala, sinä loit koko maailman sanallasi. Rukoilen, että minun sanani olisivat aina rakentavia, ei tuhoisia.

Siirry takaisin