Samuel Rautalahti

Kirjoittaja: Jones

Olen Samuel Rautalahti ja asun Virroilla, kauniissa pikkukaupungissa lähellä Tamperetta. Kerron tässä lyhykäisesti elämän stoorini ja sen kuinka elämäni muuttui.

Lapsuuteni ja teini-ikä

Synnyin hyvään perheeseen, johon kuuluu isä, äiti, isoveli ja kaksi pikkuveljeä. Isän työn takia olemme asuneet useammilla paikkakunnilla. Vaikka kotona olikin hyvä olla, koulussa ei niin asia aina ollut, olin vaihtanut koulua ehkä “keskiverto lasta” enemmän, joten jouduin aina uusien haasteiden eteen uuden kaveripiirin suhteen. Kummasti tahtoi vilkasta poikaa kiinnostaa vain vilkkaimpien kaverien seura ja oma ongelmansa oli aina siinä ettei uutena tulokkaana tahtonut heti saada kavereita, mutta sen päätin, että kenenkään kiusattavaksi en jää.

Teini-ikään tullessa alkoi olemaan ne “perinteiset” kiinnostuksen kohteet teini-discot, mopot, tytöt. Muistan ennen ylä-asteelle pääsemistä, kuinka joskus vielä kävin seurakunnan nuortenretkillä ja tilaisuuksissa, mutta ei ne mua oikein kiinnostanut, tuntui että “noi kirkko hommat on mummojen hommia, eikä kuulu mulle”. Halusin elää täysillä ja kaipasin jännitystä, sekä sisältöä elämään.

Pietarsaaressa joka on n.20 000 asukkaan kaupunki Suomen länsi-rannikolla asuu sekä suomenkielisiä, että ruotsinkielisiä. Nuorten poikien juhlinnassa tämä näkyi monesti välienselvittelyinä maaseudun ruotsinkielisten ja kaupungin suomenkielisten nuorien välillä. Omalta osaltani tilanne pääsi siltäosin rauhoittumaan, kun peruskoulusta “valmistuttuani” pääsin opiskelemaan ammattikouluun Kurikkaan kone- ja metallialalle.

Ammattikoulu

Hyvästä aikomuksesta huolimatta koulunkäyntini Kurikassa “ei mennyt putkeen”. Alkoholi ja väärät valinnat olivat ajaneet nuoren elämäni vanhempien osoittamasta rakkaudesta ja hyvästä kasvatuksesta huolimatta väärille urille. Muistan kuinka tullessani ensimmäistä kertaa asuntola kämppääni ajattelin, että tästä se elämä alkaa, kaukana kotoa, vapaus valita ja elää niinkuin itse tahtoo... Silloin en nähnyt, kuinka todellisuudessa ensimmäiset tummat pilvet liitelivät minun elämäni ylle.

Kurikassa tutustuin uusiin kavereihin, lisäksi Pietarsaaresta oli pari kaveria myös mukana opiskelemassa. Meistä muodostui nopeasti tiivis porukka, niin hyvässä kuin pahassa. Omaksi harmikseni myös asuntolavalvoja huomasi "pelin hengen" varhaisessa vaiheessa ja vasta kaksi viikkoa "opiskeltuani" sain ensimmäisen varoituksen alkoholinkäytöstäni. Noihin aikoihin myös huumeet tulivat mukaan elämäni kuvioihin, ensin pilvi ja sitten myöhemmin kovemmat aineet. Koulussakin yritettiin käydä, kun "kunto" sen salli. Eikä opettajat monesti huomannutkaan mitään, metalliverstaassa, kun töitä tehtiin. Kävi kuitenkin niin, että vähän ennen ensimmäisen lukuvuoden päättymistä oli koulun puolelta tullut mitta täyteen. Eräs aamupäivä oli sitten koko paletti kasassa (rehtori,kuraattori,asuntolavalvoja ja poliisi) tuumasivat, että nyt saa riittää ja laittoivat ennenaikaiselle lomalle. Sen jälkeen koulut oli omasta mielestäni käyty. Nuorta mieltäni tuntu kiinnostavan kaikki muut asiat paitsi koulunkäynti.

Takas Pietarsaareen

Meno koveni kun muutin takaisin Pietarsaareen 2002, 16-vuotiaana mukaan tuli amfetamiini ja muut jutut, joita vedettiin kavereitten kanssa. Siihen aikaan aloin myös myymään huumeita. Sen aikainen “filosofiani” oli, että kunhan on aineita, rahaa ja jännitystä elämässä niin kaikki on ok. Aluksi olin lukiossa, josta jonkin ajan kuluttua pääsin tavarataloon varastomieheksi, päivät kuluivat töissä ja monesti illat juhliessa. Joku on joskus sanonut, että elämä voi toistaa itseään, en tiedä siitä, mutta omassa elämässäni seuraksi tahtoi valikoitua edelleenkin vain ne, joiden elämä oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Vuodet vierivät ja sain siinä sivussa armeijankin suoritettua kunnialla läpi. Päätin, että sieltä en lähde yhdellekkään iltavapaalle, muuten alkoholinkäyttöni tulisi riistäytymään käsistä. Armeijan jälkeen olin töissä edelleen varastomiehenä ja siitä sitten jatkettiin, mihin ennen armeijaa oltiin jääty. Tottakai oli pieniä kausia, jolloin ryhdistäydyin, olin selvinpäin ja kävin kuntosalilla. Mutta rikollinen ja väärä elämäntapani eivät kokeneet lomakausia.

Pienistä selvistä jaksoista huolimatta, tahtoi elämäni useasti töistä päästyäni olla juhlimista ja sekoilua, sekä viikonloppuina, että viikolla. Monta kertaa oli hengen lähtö lähellä, kun puukkojen ja puntarien kanssa touhuttiin... Mutta uskon, että Jumala kuuli vanhempien esirukoukset ja varjeli ihmeellisesti.

Pysäytys!

Vuotta 2007 edelsi inhimmillisesti katsottuna, niin sanottu hyvä kausi, olin treenannut kahdeksan kuukautta punttisalilla ja käynyt duunissa. Koko aikana, join vain muutaman kerran. Elämä oli omasta mielestäni ihan hyvällä mallilla, oli tulevaisuuden suunnitelmia ja systeemit… jotain oli jo päässyt toteuttamaankin. Kuitenkaan kaikki ei ollut kohdallaan - sisimmässäni oli tyhjyys. Tyhjiötä piti jollain saada täytettyä, entuudestaan tutulla tavalla tartuin pulloon ja muihin päihteisiin. Rupesin lääkitsemään itseäni vanhaan tyyliin, jonka seurauksena päädyin pidätysselliin.

Äkkipikaisen luonteeni kanssa huomasin monesti aikaisemminkin joutuneeni vaikeuksiin. Tällä kertaa en kuitenkaan selvinnyt enää sakoilla, minut toimitettiin suorittamaan rangaistustani punatiiliseen rakennukseen, joka sijaitsi Vaasan kaupungin laidalla. Monet olivat elämäni varrella kertoneet minulle hengellisistä asioista, vanhemmistani lähtien. Olinhan minä pikkupoikana lastenleireilläkin ollut, mutta ei ne mua vielä silloin kiinnostanut. Tuntui, ettei usko ole mun juttuni.2007 Jouluksi pääsin pois. Fiilikset olivat “katossa” ja oli hieno päästä vanhojen kavereiden luokse iltaa istuumaan ja juhlistaan jälleennäkemistä. Ajelin suoraan kaverin kämpille, jossa porukkaa oli koolla. Mietin mielessäni, että kyllä se tästä, kun vähän skarppaa, niin elämän palaset loksahtaa kohdalleen, maksetaan hölmöilyt pois ja jatketaan elämää.

Mikä mulla on?

Kaverini kämpillä pitkästä aikaa iltaa istuessani kavereitteni kanssa ihmettelin, kun en saanut sisälläni vellovaa rauhattomuutta millään aineella vaimennettua. En tajunnut mistä oli kyse. Aikasemmin asiat oli aina ennen pitkää saanut lykättyä takalalle. Päiviä kului ja levottomuus paheni, samalla myös viinan ja aineitten käyttö, mutta mikään ei tuntunut tehoavan. Aivan kuin kaksi voimaa olisi taistellut sisälläni, en osaa sitä paremmin kuvailla... en ollut koskaan kokenut mitään vastaavaa. Niinä päivinä kelasin elämääni. Muistelin, kuinka monet kerrat pikkupoikana isä tai äiti luki illalla minulle ja isoveljelle Raamattua ja luki iltarukouksenkin, ennenkuin nukahdettiin. Kyllähän minä uskon asiat tiesin. Vanhempienkin elämästä olin nähnyt, kuinka Jumala oli todellinen ja oli johdattanut heidän elämäänsä. MUTTA minulla ei ollut omakohtaista suhdetta Jumalaan. Kun pääni selvisi, niin mietin elämääni ja sitä kuinka tyhjää ja tarkoituksetonta mun elämä oli, se kaikki jännityksen etsiminen.... Ei ollut tarkoitusta ei suuntaa, ei rauhaa. Lopuksi muutaman päivän kuluttua monien vaiheiden jälkeen, päätin ottaa selvää, onko Jumala todella olemassa? Voiko Hän ja tahtooko Hän muuttaa minun elämäni? Menin kaverin vessaan, laitoin oven lukkoon, ettei kukaan sattuis änkeen sinne samaan aikaan. Siellä sitten laitoin lumpiot lattiaan pöntön viereen ja rukoilin, että jos Jumala oot olemassa niin näytä ja osoita se mulle jotenkin. Oon väsynyt kaikkeen, enkä jaksa tätä elämää enää. Olin joskus aikasemminkin rukoillut jossain tiukassa tilanteessa, mutta silloin en oikeesti halunnut muutosta. Halusin vaan hetkellistä helpotusta - tällä kertaa olin ihan tosissani.

Raamattu sanoo: Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.

Mikä mua painaa?

Jokunen tunti vierähti, niin rupesin ihmetteleen miksi minusta yht'äkkiä tuntui pahalta. Kaikki ne jutut, mitä olin elämäni aikana tehnyt, ajatellut, ollut katkera, vihannut, sanonut ja muutenkin elänyt itsekkäästi, niinkuin itse halusin. Ajelin Pietarsaaresta Virroille päin vanhempieni luokse. Matkalla ymmärsin sen, että se mikä minua vaivasi oli Jumalan antama synnintunto. Ikinä ennen en ollut kokenut mitään vastaavaa. Minua ei ollut kaduttanut mikään, koska olin vaientanut sisimpäni eli omantuntoni äänen, tekemällä toistuvasti, sitä mikä on väärin Jumalan silmissä. Tämä pahaolo omista ratkaisuista oli jotain aivan uutta ja ihmeellistä.

Raamattu sanoo: KAIKKI ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.

Minulla oli laina-auto alla ja siellä oli yks hengellinen levy, laulussa kerrottiin, kuinka on mahdollista kokea pelastus ja rauha uskomalla Jeesukseen. Kuunnellessani levyä tajusin, että jos en tee parannusta (tunnusta ja hylkää syntejäni) olen matkalla kadotukseen. Tämä voi olla minulla ainut ja viimeinen mahdollisuus, kun Jumala vetää mua puoleensa.

Jeesus sanoo: Jos joku tahtoo tehdä Jumalan tahdon, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta vai puhunko minä omiani.

Huomasin miettiväni ensimmäistä kertaa elämässäni; onko Jeesus löydettävissä? Jos on, niin mitä minulla on menetettävää.

Mietin kustannuksia!

No tottakai, heti ekana tuli mieleen, että mitä kaverit sanoo, mitä ihmiset ajattelevat, kaverit pitää minua kyllä ihan pellenä. "Maine" menee ja oli mukamas niin paljon asioita mielesssä, mitä olis pitänyt vielä hoitaa, ettei nyt voi tulla uskoon (paholainen yritti kaikin tavoin estää, etten antais elämääni Jeesukselle). Ajattelin, että loppupeleissä se kaikki menettää merkityksensä, kun täältä lähdetään yksitellen, toisten mielipiteet ei silloin paljoa auta. Ymmärsin, että elämällä erossa Jumalasta olen matkalla kadotukseen. Kun kotiin pääsin, niin oli kova kamppailu, että sain sanotuksi isälleni, että haluaisin tulla uskoon, voitaisiinko rukoilla. Siinä polvistuttiin sohvan viereen. Isä pyysi rukoilemaan ihan omin sanoin Jeesusta. Sanavalinnat ei ehkä olleet ihan korrekteja, mutta Jumala näki minun sydämen ja minä olin ihan tosissani. Halusin jättää kaiken entisen. Siinä hetkessä en kokenut mitään ihmeellisiä fiiliksiä, mutta jotenkin tiedostin sen, että nyt kääntyy uusi sivu minun elämässä. Isäntä oli vaihtunut.

Raamattu sanoo:Jos me tunnustammme syntimme, on Hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Usko ei ole tunteista kiinni. Lapsenomaisesti luotin siihen, että nyt, kun olen tehnyt oman osuuteni ja pyytänyt Jeesusta elämäni Herraksi, niin hän antaaa minulle uuden elämän. Hän sen tekee, koska Raamatussa luvataan niin.

Raamattu sanoo: Siis jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa on kadonnut katso uusi on sijaan tullut.

Sain siis tulla uskoon ja Jumalan lapseksi 23.12.07.

Uusi alku:

Seuraavana päivänä huomasin monen asian muuttuneen. Rauha oli tullut sisimpääni. Näin kaiken luonnon kauneudenkin ja värit ihan eri tavalla, ennen kaikki oli jotenkin harmaata. Huomasin myös, että Raamattu, joka ei koskaan ollut kiinnostanut minua veti minua puoleensa tavalla joka yllätti, oli tullut Jumalan antama halu muutokseen. Lukiessa alkoi avautumaan uusia asioita ja sain vahvistua uskossani. Aloin ymmärtämään ja kokemaan päivä päivältä enemmän Jumalan ihmeellistä Rakkautta ja läsnäoloa. Jumala vahvisti minulle useitten rukousvastausten kautta olevansa todellinen. Niitä vahvistuksia on tässä matkan varrella tullut koko ajan lisää. Joista valtavimpia on ollut Pyhällä Hengellä täyttyminen, jonka sain kokea mökillä rukouksessa ollessani, se oli jotain sellaista mitä eivät sanat riitä kuvamaan. Kohtaaminen kaikkivaltiaan Jumalan kanssa. Ensin lukee lupauksen Raamatusta rukoilee aikansa sen täyttymistä ja kun saa kokea että se muuttuu todellisuudeksi omassa elämässä. Kiitän Jumalaa Hänen rakkaudestaan ja armostaan. Sain uuden elämän ja uuden alun. Monta kertaa niinä ensimmäisinä päivinä itkin sitä, kuinka hölmösti olin tuhlannut elämääni, minkä olin lahjaksi saanut. Rukoilin ja tunnustin Jumalalle syntejä, mitä hän nosti minun mieleeni, hetki hetkeltä ja päivä päivältä koin oloni vapaammaksi ja vapaammaksi. Rauha ja ilo sisälläni kasvoi koko ajan, varmuus ja tietoisuus siitä että nyt on välit kunnossa Jumalan kanssa. Ihmettelin sitä kun en ollut aikaisemmin ymmärtänyt, että Jumalan voisi tuntea näin konkreettisesti. Vaikka oli vaikeuksiakin, niin sai ja saa kokea Jumalan ihmeellistä rakkautta, huolenpitoa ja johdatusta.

Kaste?

Viikon uskossa oltuani, Raamattua lukiessani tulin seuraavaan kohtaan : joka uskoo ja kastetaan se pelastuu... Olin kyllä aikaisemminkin kuullut uskovien kasteesta, mutta nyt se vasta kolahti. Halusin tehdä täyttä totta, seurata Jeesusta koko sydämmestäni ja "haudata vanhan elämäni”. Kahden viikon kuluttua minut kastettiin Virtain vapaaseurakunnassa, josta tuli minun hengellinen kotini. Samalla kerroin elämästäni, kuinka siihen hetkeen oli tultu ja mikä tärkeintä, kuinka sain kohdata elävän Jumalan.

Tänään

Saan olla onnellinen mies. Saan iloita siitä, mitä Jeesus on tehnyt minun elämässäni. Se ei tarkoita sitä, etteikö elämässä olisi vaikeuksia, tottakai on, mutta nyt minun ei tarvitse kohdata niitä yksin. Tunnen Jeesuksen, hän auttaa, antaa voimaa ja johdattaa. Tähän suunnitelmaan olen saanut astua, saan viedä sanomaa Hänestä kaikille niille jotka eivät vielä tunne häntä. Voin todella sanoa, että elämästä ei ole jännitystä puuttunut.

Tänä päivänä toimin myyntiedustajana, sekä opiskelen suorittaen yrittäjätutkintoa. Omassa koti seurakunnassa saan olla nuoriso työssä. Saan olla auttamassa muita ja koen sen tärkeänä. Elämä on täynnä valintoja, olen iloinen, että tämän kaikkein tärkeimmän valinnan olen saanut valita oikein. Tämä oikea valinta vaikuttaa kaikkeen muuhun ja tuo siunauksen elämääni.

Kiitos että olen saanut jakaa stoorini sun kanssa. Rukoukseni on, että sinä voisit tulla tuntemaan Jeesuksen, omana henkilökohtaisena vapahtajana ja pelastajana. Tänään on pelastuksen päivä.

Siirry takaisin